Seuraava ralli:
19.1.2019 Säästöpankki Ralli, Iisalmi

Ajari Piirosella nousujohteinen kisa Hankasalmella

Rallin Suomen Juniorimestaruussarjan eli tavanomaisemmin Junnu SM:n avausosakilpailu ajettiin tammikuun viimeisenä lauantaina Hankasalmella Revontuli-rallin merkeissä. Ensimmäistä kauttaan nuorten luokassa ajava Ajari Piironen sijoittui yhdessä kartanlukija Seppo Eteläahon kanssa nousujohteisen kisan päätteeksi luokan viidennelle sijalle.

- Fiilis on mitä mahtavin, auto toimi ja tiet olivat hienoja. Sijoituskin oli melko hyvä, koska tämä oli ensimmäinen kerta, kun ajoin talvella kisaa piikkipyörillä, Ajari iloitsi. 

Piironen totesikin, että alku oli haastava, mutta loppua kohden tuntuma parani huomattavasti. Neljännellä ja viidennellä erikoiskokeella ajat riittivät jo luokan kolmen kärkeen, joten kisa oli todellakin nousujohteinen. 

- Aloitus oli vaikea ja ajotuntuman hakeminen vei oman aikansa. Ajo kuitenkin rupesi sujumaan paremmin kilpailun edetessä. Kahden viimeisen pätkän ajat olivatkin erinomaisia. Reitti oli monipuolinen ja teiden luonne sopi hyvin omaan ajotyyliini. Hyvät ja tärkeät avauspisteet sarjaa ajatellen.

Sarjan seuraava osakilpailu ajetaan helmikuussa Kemissä. Nuorukaisen suurin tavoite sinne on kisakokemuksen kerääminen sekä vähintään tämänhetkisen sarjasijoituksen pitäminen.

- Kemin osakilpailusta on tarkoitus kerätä sarjasijoituksen kannalta tärkeitä pisteitä ja saada lisää kokemusta kilpailemisesta. Koitetaan treenata vähän ennen seuraavaa osakilpailua ja pyritään pitämään sama meno ajamisessa, mihin pääsimme tämän kisan loppuvaiheessa.

Nuorten Cupin pistetilanne 1/5 osakilpailun jälkeen:
1. Arttu Lähdeniemi 20p
2. Aleksi Röyhkiö 16p
3. Roni Kauppi 13p
4. Juho Koski-Lammi 10p
5. Ajari Piironen 7p

Tiedote: Piironen Motorsport

Kuva: Pekka Mäkinen / www.rallikuvat.net

02.02.2017