Seuraava ralli:
19.1.2019 Säästöpankki Ralli, Iisalmi

Aleksi Korhonen talven osakisojen jälkeen pistejohdossa

Vahvasti savon murretta ”viäntävä” suonenjokelainen Aleksi Korhonen paljasti, että vähintään mitali on tavoitteena tämänvuotisesta RSJM-sarjasta. Kahden osakilpailun jälkeen Korhonen on pistejohdossa, tosin vain yhden pisteen verran ennen Tuomo Vanhalaa. Kolmantena oleva Joonas Lehtola on Korhosta kahdeksan pistettä perässä.

Aleksi Korhonen nappasi luokkavoitot kummastakin talven osakilpailusta, mutta ongelmia oli sekä Hankasalmella että Kemissä.
”Kauden ensimmäisessä osakisassa kaksi ensimmäistä pätkää meni oikein hyvin ja pääsin muilta vähän karkuun. Sitten iski kummallinen vika autoon, käyntihäiriöitä oli koko loppukisan ajan. Onneksi sentään etumatka piti, mutta Rutasen Harri pääsi kyllä pelottavan lähelle, kolmen sekunnin päähän”, kertasi metallikoneistajana työskentelevä Korhonen kesken työpäivänä.

Kemi Rallikin alkoi töksähdellen

Korhonen kertoo, että ongelmaan ei löydetty ratkaisua ennen Kemi Rallia. Heti ensimmäistä erikoiskokeesta lähtien näytti siltä, että tulee vaikea kilpailu, sillä sama vaiva iski heti kättelyssä.
”Neljä ensimmäistä pätkää meni taistellessa. Ykkösellä syletti niin paljon, ettei edes viitsitty tuloksia katsoa. Kakkosella oltiin jo valmiita heittämään pyyhe kehään, mutta huvikseen vilkaistiin tuloksia. Luultiin, että oltaisiin oltu minuutteja perässä.”

Tuloksissa Korhonen yhdessä kartanlukijansa, SM-ralleistakin tutun Veli-Pekka Karttusen kanssa olivat neljäntenä noin 20 sekuntia johtavan Harri Rutasen perässä. Kolmantena olevaan Ville Leinoseen oli eroa noin 10 sekuntia ja kakkoseen, Teemu Kuusiseen noin 15 sekuntia.

”Päätettiin taistella. Kolmonen meni ihan rimpuiluun, nelonenkin meni huonosti.”

Kemissä ajettiin neljä erikoiskoetta kahteen kertaan ja välissä oli huolto.
”Pro Enginesin Juha Hämäläinen onnistui tekemään joitain taikatemppuja. Bensansaantiongelmia oli kuulemma ollut”, paljasti 22-vuotias Korhonen.

Suonenjokelaiskaksikolle oli tauon jälkeen sitten ”maitti” päällä. Kaksi seuraava erikoiskoetta meni ilman ongelmia ja Korhonen kertoi pusertaneensa oikein tosissaan. Kuutospätkän jälkeen Korhonen oli luokkajohdossa 5,5 sekunnin turvin ennen Teemu Kuusista.
”Kahdella vikalla sitten tarkkailtiin muiden menoa, eikä meidän enää tarvinnut kovastikaan pusertaa. Maalissa tuntui todella hyvältä, kun tämmöisen työvoiton jälkeen napsahti toinen luokkavoitto ja reippaasti SM-pisteitä.”

Korhonen ajoi ensimmäisen rallinsa vuonna 2013 setänsä vanhalla historic-luokan Escortilla. Seuraavana vuonna Korhonen osallistui junnujen SM-sarjaan ilman sen suurempaa menestystä.
”Vuonna 2015 tuli jo vähän tulostakin, olin sarjan loppupisteissä 5:s.”

Viime vuonna Korhonen ajoi pääasiassa F-rallisarjan kisoja.
”Talven jälkeen olin pisteissä yhdeksäs, mutta kesäkisoihin en teknisistä syistä päässyt mukaan. Tämä vuosi on viimeinen mahdollisuus yrittää voittaa junioreiden SM, sillä nousupisteitä on jo sen verran, että ensi vuonna se ei olisi enää mahdollista.”

Tulevaisuuden suhteen Korhonen painii samojen ongelmien kanssa kuin monet, monet muutkin.
”Mieli tekisi ajaa vaikka mitä, mutta pienellä budjetilla ajetaan ne kisat, joihin varat riittävät.”

Kahden viikon päästä Korhonen joka tapauksessa osallistuu rallisprintin SM-kisaan Siikajoella.

Pistetilanne osakilpailun 2/6 jälkeen:
1. Aleksi Korhonen SuonUA luokka 3 Opel Corsa B 39 pistettä
2. Tuomo Vanhala HyUA lk 1 Ford Fiesta 1.6 38 pistettä
3. Joonas Lehtola LaihUA lk 4 Opel Astra GSi 16V 31 pistettä
4. Riku Rantasalo RaisUA lk 2 VW Polo 16V 25 pistettä
5. Teemu Kuusinen ALTI lk3 Toyota Starlet 25 pistettä
6. Kristian Kärpänen MäntsMK lk 4 Honda Civic Type R 25 pistettä

teksti: Kikka Kuosmanen
kuva: Tero Lyttinen

17.02.2017