Seuraava ralli:
19.1.2019 Säästöpankki Ralli, Iisalmi

Tuomo Vanhalalla selvät sävelet Kaasujalka Ralliin

Talvikauden jälkeen pistetaulukossa kakkosena oleva, Vakio1600-luokan Fiestalla ajava hinthaaralainen Tuomo Vanhala lähtee Kaasujalka Ralliin mielenkiintoisista asemista. Sarjapisteissä johdossa oleva luokan 3 kuljettaja suonenjokilainen Aleksi Korhonen on vain yhden pisteen edellä. Jos molemmat voittavat luokkansa, kaksikko on tasapistein saatujen lisäpisteiden perusteella.

Hyvinkään UA:ta edustava Tuomo Vanhala ei ole mikään ”eilisen teeren poika” rallitouhuissa. Ensimmäisen rallinsa Vanhala ajoi vuonna 1999 vanhakoppaisella Escortilla. Muutaman Fordin jälkeen Vanhalalle tuli noin 10 vuoden tauko rallin ajamiseen.
”Noihin aikoihin tulivat ne perinteiset elämäntilanteet; vaimo, lapsi ja asuntolaina. Puolitoista vuotta sitten rakensin Focuksen ja tämän nykyisen Fiestan viime kesänä. Rallitouhu on siis taas elvytettyä toimintaan”, paljastaa Vanhala taustastaan.

”Täytyy myöntää, että näinkin hyvä tulos junioreiden SM-sarjassa yllätti minutkin. Ekaan kisaan lähdettiin ikään kuin katsomaan, että mihin sitä kerkii.”

Junioreiden SM-sarjassa ei siis enää ole ikärajoitusta. Osanotto-oikeus määräytyy kilpailukokemuksen mukaan. Sarjassa on vasta ajokortin saaneita, mutta hieman iäkkäämpääkin väkeä.
”Työskentelen Stadin ammattiopistossa autoalalla koulutuspäällikkönä”, kertoo 39-vuotias Vanhala.

Vanhala viihtyy hyvin junioreiden SM-sarjassa. Nousupisteitä on kertynyt jo sen verran, että ensi vuonna nousu yleiseen luokkaan on joka tapauksessa edessä.
”On kiva ajaa sarjaa, oikeastaan mitä vain sarjaa. Siinä näkee, mihin vauhti riittää, kun koko ajan tulee samoja kavereita vastaan. Kuitenkin useimmat satsaavat SM-sarjaan, joten se on hyvä mittari, kun ajetaan tosissaan.”

Kaksi luokkavoittoa RSJM1-luokassa ajanut Vanhala ei kuitenkaan ihan helpolla voittoja saanut.
”Ihan kohtuu hyviä suorituksia Hankasalmella ja Kemissä, jossa tuli ongelmia renkaiden kanssa. Nastat kuluivat loppuun loppua kohden ja moottori söi vähän öljyä, ihan semmoista normaalia rallimeininkiä.”

Pistetilanne saattaa Auran kisan jälkeen olla tasan kärjessä

Kaasujalka Rallin luokkaan RSJM1 on ilmoittautunut 15 autokuntaa ja luokkaan RSJM3 yhdeksän. Mikäli näistä kaikki starttaavat Auran Nuortentalon lähtölavalta, tietää se lisäpisteiden määrässä etua Vanhalalle. Luokan 1 voittaja saa neljä lisäpistettä ja luokan 3 voittaja kolme. Jos kumpikin luokkansa voittaa, tilanne on pisteissä kolmen osakisan jälkeen tasan.

Luokassa 4 on jälleen eninten ilmoittautunut, yli 30 autokuntaa. Mikäli pistetaulukon kolmonen Joonas Lehtola luokkansa myös voittaa, lisäpisteitä kertyy kuusi. Ero kärkikaksikkoon kaventuisi vain kahdella pisteellä, kun kahden kisan jälkeen eroa on seitsemän pistettä.
”Huoltomiesten kanssa juteltiin, että täysillä pitää lähtee. Kaksi kuukautta on aikaa tehdä uusi kori, jos sattuu suistumaan. Nyt pystyy lähtemään vähän rennommalla mielellä kisaan”, totesi Vanhala.

”Sarjassa on hyvä pistelaskusysteemi, kun ykkösluokan autollakin voi voittaa mestaruuden. Köyhälle työssäkäyvälle tämä on oikeastaan ainoa taso, jolla on varaa harrastaa. Tähän on nyt satsattava. Kaikki tai ei mitään. Uusia pyöriäkin ostin, kun näin hyvin on kausi kuitenkin mennyt toistaiseksi.”

Vanhalalla on selvät sävelet, kuinka Kaasujalka Ralliin valmistaudutaan.
”Auton pesua ja henkistä valmistautumista. Henkisestä latauksestahan se menestys tulee 80-prosenttisesti, täytyy saada itelle se hyvä fiilis.”

teksti: Kikka Kuosmanen

25.05.2017