Seuraava ralli:
19.1.2019 Säästöpankki Ralli, Iisalmi

Kesätauko lusittuna - Jere Pensas hyökkää rallin kimppuun Kaavilla

Rallissa ja rallisprinteissä urakoiva laihialainen Jere Pensas hyökkää rallin syyskauteen tulevana lauantaina Kaavilla Koillis-Savo-rallin kiemuroissa. Kaavin ralli on junnujen SM-rallisarjan osakilpailu, josta Pensas tavoittelee nuorten luokan menestystä. Kisalaitteena on tuttu V1600-luokan Renault Megane, mutta kartturin penkille istuu F-rallisarjassa vauhdilla hämmästyttänyt Henri Niemi.

- Heikosti menneen alkukauden vuoksi nuorten sarjan sijoitukseen ei Kaavin rallin tuloksella ole paljoa merkitystä. Tavoite on ajaa puhdas yksittäinen kisa. Pisteitä tulee sen mitä on tullakseen. Ajoin viime viikonloppuna hyvät testit Laihian Urheiluautoilijoiden seurakilpailussa. Ajotuntuma on näpeissä ja auto hyvässä iskussa, Pensas valaisee ralliin valmistautumista.

Kauden edellisissä ralleissa Pensaan kartturin pestin on hoitanut jyväskyläläinen Mikko Pajunen, jolle osui Kaavin rallin viikonlopulle kiinnitys Jari Huttusen kakkoskuskiksi Saksaan. Pensas sai Pajusen tuuraajaksi nopealiikkeisen kaverin omalta kirkonkylältä.

- On hieno homma, että sain Henri Niemen kartturiksi. Henri on ollut pari kertaa minulla vieressä Laihian treenipätkällä ”Rännillä”. Sain niillä kerroilla Henriltä hyviä vinkkejä kuinka etuvetoisella autolla pitää edetä. Nyt on sitten oikein rallin verran opetella uusia niksejä. Uskon, että me saadaan yhdessä hyvä lopputulos Kaavin rallista. 

Pensas ajoi edelliset sarjojensa kilpailut toukokuun lopulla. Rallista tuli keskeytys, mutta rallisprintin SM-sarjassa nuorten luokan voitto Kauhajoella kasvatti laihialaisen etumatkaa sarjajohdossa. Heinäkuulla nuorimies kävi Future Cupin nuorten luokan hallitsevana mestarina venyttelemässä ranteitaan Future Cupin Jurvan osakilpailussa. Tuloksena oli luokkavoitto ja kakkostila. Viime viikonlopun seurakilpailussa Pensas treenasi rallia nuottikielellä. Ei siis ihan pelkkää lekottelua kesätauolla.

Teksti ja kuva: JiiVee Korpela

18.08.2017