Seuraava ralli:
19.1.2019 Säästöpankki Ralli, Iisalmi

Mainiompi Oili Jalonen ralli Laitilassa

Tämän vuoden Oili Jalonen ralli kaasutellaan Rallin Suomen Juniorimestaruus rallisarjan neljäntenä osakilpailuna. Oili Jalonen Oy toimii edelleen rallin pääyhteistyökumppanina.      

Laitilan kaupungin myötämielisen suhtautumisen myötä kilpailupaikkakunnaksi muuttui Laitila ja kaikki toiminnot on keskitetty aivan valtatie kahdeksan välittömään läheisyyteen. Kilpailutoimistona ja ralliravintolana toimii ravintola Wilhelmiina  & Waltteri.  Kilpailukaluston katsastus suoritetaan Länsirannikon Koulutus Oy / WinNovan tiloissa ja huoltoparkki on näiden välittömässä läheisyydessä.

Kilpailun lähtö tapahtuu kello 12.01 Laitilan torin vierestä Keskuskadulta. Maaliin ensimmäiset kilpailijat saapuvat noin kello 17 aikaan samaan paikkaan Laitilan torille. Kilpailukeskuksen sijaitessa lähempänä reittiä, on Oili Jalonen rallin reitti saatu paketoitua kokonaisuudessaan vaivaiseen 155 kilometriin, sisältäen 5 erikoiskoetta ja 62 erikoiskoekilometriä. Luokkia tulee olemaan tarjolla RSJM-luokkien lisäksi runsaasti, niin nuotista kuin ilmankin. Nuotituskin on saatu mahtumaan lauantaille, reitin ollessa niin kompakti.

Tervetuloa kaikki 25.8.2018 Oili Jalonen ralliin mainiompaan Laitilaan!
Oili Jalonen rallin tiedotus

PS. Otathan seurantaan kilpailun nettisivut: www.tms.fi/ralli sekä Facebook-sivut: https://www.facebook.com/tmsralli/

21.03.2018